Suuri osa yrittäjistä aloittaa yritystoiminnan toiminimellä. Toiminimen perustaminen ja lopettaminen on helppoa, ja yritystoimintaan liittyvät riskit ovat suhteellisen pienet. Kun toiminta vakiintuu ja kasvaa, on hyvä hetki harkita, kannattaisiko toiminimestä luopua ja jatkaa sen sijaan yritystoimintaa osakeyhtiössä.

Yhtiömuodon vaihtaminen voi tuntua pelottavalta muutokselta. Vaihdokseen on kuitenkin useita hyviä syitä, ja monissa tilanteissa siitä on yrittäjälle merkittävää taloudellista hyötyä. Lisäksi yhtiömuodon muuttamisesta on tehty entistä suoraviivaisempaa, sillä kesästä 2019 alkaen osakeyhtiön perustamiseen ei ole enää vaadittu 2 500 euron osakepääomaa.

Näillä vinkeillä pääset alkuun, jos mietit yhtiömuodon vaihtamista toiminimestä osakeyhtiöksi!

Milloin kannattaa vaihtaa toiminimestä osakeyhtiöksi?

Jokainen yritys on erilainen, eikä ole olemassa yhtä oikeaa hetkeä yhtiömuodon vaihtamiseen.

Toiminimi on usein se oikea yhtiömuoto silloin, kun toiminta on pienimuotoista ja työn tekijä on yrittäjä itse. Kun liikevaihto kasvaa tai syntyy tarve palkata työntekijöitä, on hyvä hetki miettiä osakeyhtiön perustamista. Nyrkkisääntö on, että yhtiömuodon muuttamista kannattaa harkita, kun toiminimen liikevoitto alkaa lähestyä 30 000 euroa.

Taloudellisten seikkojen lisäksi on monia muita syitä, jotka saattavat kannustaa yhtiömuodon vaihtamiseen. Jos mukaan halutaan osakkaita, toiminimestä on aika luopua. Joskus on myös mietittävä, millaisen vaikutelman yritys tekee: joissakin liiketoimissa osakeyhtiöön suhtaudutaan vakavammin kuin toiminimiyrittäjään.

Mikä muuttuu yhtiömuotoa vaihtaessa?

Kun yhtiömuoto vaihdetaan toiminimestä osakeyhtiöksi, moni asia muuttuu. Yksityinen elinkeinonharjoittaja voi olla tottunut tekemään kaiken yksin, mutta osakeyhtiöön tarvitaan vähintään yksi toinen ihminen hallituksen varajäseneksi. Muutoksia tulee myös niin yrittäjän vastuuseen, palkanmaksuun kuin kirjanpitoon.

Yksi merkittävimmistä muutoksista koskee yrittäjän vastuuta. On hyvä muistaa, että toiminimiyrittäjä vastaa kaikista veloista ja sitoumuksista henkilökohtaisella omaisuudellaan, kun taas osakeyhtiössä hän on vastuussa pääomasta, jonka on sijoittanut yhtiöön.

Toiminimiyrityksessä ja osakeyhtiössä yrittäjä maksaa itselleen palkkaa eri tavoilla. Osakeyhtiössä yrittäjä voi maksaa itselleen palkkaa, osinkoja ja erilaisia etuuksia, mikä mahdollistaa myös tehokkaamman verosuunnittelun.

On myös tärkeä muistaa, että myös kirjanpidon tarpeet muuttuvat yhtiömuodon myötä. Osakeyhtiössä tarvitaan aina kahdenkertainen kirjanpito. Moni toiminimiyrittäjä hoitaa itse oman kirjanpitonsa, mutta muutosvaiheessa on hyvä harkita ulkoistettua kirjanpitoa. Voit lukea lisää kirjanpidon ulkoistamisesta ja tilitoimiston valinnasta tästä kirjoituksesta.

Miten yhtiömuodon muuttaminen tapahtuu?

Toisin kuin usein kuvitellaan, käytännössä toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi on suhteellisen yksinkertaista ja ripeää, etenkin jos yrityksen toimintaa jatketaan samalla nimellä ja samanmuotoisena.

Lopettavalle toiminimelle tehdään tilinpäätös ja veroilmoitus. Yhtiömuodon muuttaminen tapahtuu perustamalla uusi yritys, jolloin osakeyhtiölle tulee myös uusi Y-tunnus. Jos vanha nimi säilyy, toiminimen nimeä täytyy muuttaa tai se pitää lopettaa kokonaan. Toiminimen lopettaminen on ilmaista, ja osakeyhtiön rekisteröinti maksaa sähköisesti 275 euroa.

Virallisten paperitöiden lisäksi on ilmoitettava uudesta yhtiömuodosta yhteistyökumppaneille, päivitettävä Y-tunnus kaikkiin sopimuksiin ja palveluihin sekä suunniteltava uutta arkea osakeyhtiön johdossa.

Yksi yrittäjän tärkeimpiä kumppaneita yrityksen kasvu- ja muutostilanteissa on osaava tilitoimisto. Jos yhtiömuodon vaihtaminen tai valitseminen mietityttää, kannattaa olla heti yhteydessä omaan kirjanpitäjään. Asiantunteva ja palveleva kirjanpitäjä tuntee yrityksesi tilanteen ja osaa neuvoa oikean yhtiömuodon valinnassa ja prosessin käynnistämisessä.