Ulkoistettu Controller

Taloushallinnon ulkoistuspalvelut ovat ratkaisu yrityksesi tilapäiseen resurssivajeeseen
Relion Controller

Ulkoistettu Controller, talouspäällikkö tai talousassistentti yrityksesi tueksi

Yrityksen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Samalla sisäiset ja/tai ulkoiset muutostekijät voivat aiheuttaa nopeita haasteita yrityksen taloushallinnon johto- ja asiantuntijatehtäviin.

Kokemuksemme mukaan yrityksille voi tulla yhtäkkinen tarve saada pikaisella aikataululla käyttöönsä pätevä taloushallinnon ammattilainen. Esimerkiksi lomautukset, työntekijän vanhempainvapaa tai äkillinen sairastuminen aiheuttavat nopean, mutta lyhytaikaisen osaajavajeen yrityksen henkilöstöön. Mikäli yrityksen sisältä ei löydy tällaisessa tapauksessa sopivaa henkilöä tehtävään, yritys voi kääntyä etsimään sopivaa henkilöä talon ulkopuolelta. Tällöin vaihtoehdoiksi nousevat mm. henkilöstövuokraus tai ulkoistettu taloushallinnon ostopalvelu.

Yritys voi myös olla elinkaarensa sellaisessa vaiheessa, että kokoaikaisen työntekijän palkkaaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tällöin kilpailukyvyn varmistamiseksi toimiva vaihtoehto on joustavasti tarpeisiisi räätälöity, ulkopuolinen taloushallinnon ammattilainen.

Tarjoamme taloushallinnon asiantuntijoita erilaisiin rooleihin:

  • CFO/talousjohtaja, talouspäällikkö
  • Controller, konsultti, projektipäällikkö, talousassistentti

Tärkeintä on löytää yrityksesi tarpeisiin vastaava ammattilainen. Tarpeesi voi olla yksittäiseen projektiin liittyvä konsultti tai osa-aikainen sisäisen laskennan Controller tai kokoaikaisesti työskentelevä talouspäällikkö.

Miten Controller voi auttaa yritystäsi?

Ulkoistettu Controller on yrityksen sisäinen talouskonsultti, joka analyysien ja raporttien avulla tuottaa taloudellista tietoa johdon päätöksenteon tueksi. Controllerin tehtävä voi olla esimerkiksi asiakaskannattavuuksia tai tuote- / projektikannattavuuksien laskeminen, jotka muuten jäävät usein arjessa analysoimatta. Pk-yrityksillä ei välttämättä ole aikaa ja osaamista pohtia talouden perusprosesseja, kuten budjetointia ja tavoitteiden asetantaa sekä seurantaa, tällöin Controller voi tukea yrittäjää kohti kannattavaa toimintaa. Muita tarpeita Controllerille saattaa olla esimerkiksi se, että olet nostamassa rahoitusta ja tarvitset talouden ennusteet ja tunnusluvut, tai että olet tekemässä yrityskauppaa, johon tarvitset tukea.

Ulkoisen- ja sisäisen laskennan tehtäviin räätälöidysti johdon ja päätöksenteon tueksi:

  • Ulkoisen laskentatoimen analyysit (tilinpäätös, tilintarkastus, verotus, tunnusluvut, konsultointi)
  • Sisäisen laskennan/johdon raportointi ja seuranta räätälöidysti, (esim. KPI:t, tuote- ja projektikannattavuusraportit)
  • Taloushallintoon liittyvät projektit (rahoitus, taloushallinnon prosessit ja järjestelmät, strategiatyö)

Suunnittelemme työtehtävät asiakasorganisaation kanssa heidän tarpeensa huomioiden; lyhyelle aikavälille joustavasti ja osa-aikaisesti. Yrityksellesi tämä on helppo ja nopea ratkaisu; riskitön ulkopuolinen asiantuntija ratkaisuna tilapäiseen resurssipulaan. Ulkoistettu Controller on joustava resurssi ja käytettävissä tarpeen mukaan. Tyypillisesti Controller tekee töitä yhdessä yrityksessä alkaen parista päivästä kuukaudessa lähes kokoaikaiseen työskentelyyn.

 

Kokemuksia yhteistyöstä Relionin kanssa

”Olemme yksi suurimpia Optisen alan tukkukauppatoimijoita Suomessa.

Yhteistyömme Relionin kanssa alkoi jo vuonna 2019 kun meille vapautui talouspäällikön tehtävä. Tarvitsimme ammattilaista tekemään meille talouden töitä, ajaksi kun rekrytoimme tehtävään talouspäällikön. Relion tarttui toimeen nopeasti, ja saimmekin heidän kauttaan tekijän avuksemme 6 kuukauden ajaksi. Hän osallistui päivittäisen työn tekemisen lisäksi myös sähköisten prosessien kehittämiseen. 

Ensimmäisen yhteistyömme jälkeen on Relion auttanut meitä mm. täyttämään tehtäviä ammattitaitoisilla henkilöillä niin lyhyiden kuin pidempienkin työsuhteiden osin, mm. Controllereita sijaisuuksiin, esihenkilötason osaajia talouspuolelle. 

Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Relionin tyyliin reagoida nopeasti tarpeeseen ja löytää hyviä sekä asiantuntevia kandidaatteja hyvinkin nopealla aikataululla.”

Anonyymi
Optisen alan tukkukauppatoimija

 

Jätä meille yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella, niin kartoitetaan tarpeesi.

Ota yhteyttä