Nykyinen taloustilanne ja markkinaympäristö ovat tehneet liiketoiminnasta haastavaa läpi yrityskentän. Kassavirta ja sen hallinta on toki aina ollut tärkeä osa yritystoimintaa, mutta nykyisessä tilanteessa siitä on tullut elintärkeää monelle yritykselle. Epävakaassa taloustilanteessa kyky ennustaa ja hallita kassavirtaa voi auttaa yritystä selviytymään tilanteista, jotka muuten saattaisivat kaataa sen.
Ennusteiden tärkeys
Tehokkaassa kassavirran hallinnassa kassavirtaennusteet ovat ehdottoman tärkeitä. Niitä tulisi tehdä sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille. Näin yritysten on hyvissä ajoin mahdollista tunnistaa kassavirtaan liittyvät haasteet ja mahdollisuudet. Kassavirtaennustaminen auttaa yritystä varautumaan tuleviin maksuihin ja investointeihin sekä suunnittelemaan tarvittavia taloudellisia toimenpiteitä.
Myös budjetointi on olennainen osa kassavirran hallintaa. Erilaisten skenaarioiden stressitestaus auttaa yritystä valmistautumaan mahdollisiin muutoksiin ja varmistamaan, että kassavirta pysyy vakaana myös epävakaissa olosuhteissa.
Riskien tunnistaminen ja hallinta
Yrityksen on tärkeää tunnistaa toimintaansa liittyvät riskit. Tällaisia ovat esimerkiksi:
– asiakkaiden maksuviiveet
– toimittajien hintojen muutokset
– investointipäätökset
– tehtyihin toimenpiteisiin liittyvät vastuut
– markkinoiden yleinen epävakaus.
Yrityksen on tärkeää reagoida riskeihin ennemminkin etu- kuin takapainotteisesti. Riskien vaikutus yhtiön kassavirtaan tulee ymmärtää, ja niihin tulee suhtautua riittävällä vakavuudella. Pieleen menneet investointipäätökset voivat olla katastrofi yrityksen kannalta. Myös liiketoiminnasta voi syntyä joko lyhyt tai pitkäaikaisia vastuita, mm. takuutyöt. Pahimmassa tapauksessa yrityksen kassavarat voivat ottaa osumaa myös yhtiön henkilökunnan tekemien tai tekemättä jättämien asioiden vuoksi. On tärkeää, että yrityksessä ymmärretään, mitkä sen omaan toimintaan liittyvät riskit ovat.
Tehokkuutta tekemiseen
Kassavirran hallinnassa tehokas laskutus ja maksujen seuranta on kaiken keskiössä. Myyntilaskut tulee lähettää ajoillaan, ja erääntyneet maksut on perittävä ripeästi. Asiakkaiden maksukyvyttömyys tai konkurssi on omiaan aiheuttamaan yritykselle merkittäviä kassavirtaongelmia, etenkin jos maksuvaikeudet kohdistuvat yrityksen suurimpiin asiakkaisiin. Näin ollen kaikkien yritysten on elintärkeää seurata asiakkaidensa maksukäyttäytymistä ja reagoida nopeasti mahdollisiin maksuviiveisiin.
Maksuehtojen neuvottelu
Maksuehtojen neuvottelu, niin asiakkaiden kuin toimittajien kanssa, on tärkeää. Hankalimpia ovat tilanteet, joissa yritys joutuu odottamaan myyntisaamisten kotiutumista jopa kuukausikaupalla, kun taas ostolaskut tulee suorittaa 14 päivän sisällä.
Ennakoimalla ja neuvottelemalla joustavista maksuehdoista yritys voi parantaa kassavirtaansa ja vähentää riskejä. Aina toki tämä ei ole mahdollista, mutta jokaisen yrityksen on hyvä selvittää tilanne omien asiakkaiden ja toimittajiensa kanssa. Markkinoilla on myös erilaisia vaihtoehtoja myyntisaamisten nopeammaksi kotiuttamiseksi, mm. siirtämällä myyntisaamiset factoringiin. Nämä keinot eivät toki myöskään ole ilmaisia, mutta huolimatta niistä maksettavista kustannuksista, osalle yrityksistä ne ovat hyvinkin käyttökelpoisia ratkaisuja.
Käyttöpääoman optimointi ja varastonhallinta
Käyttöpääoman merkityksen ymmärtäminen on niin ikään yritystoiminnan kannalta tärkeää. Varastonhallinta puolestaan on avainasemassa käyttöpääoman optimoinnissa ja siten kassavirran hallinnassa. Liian suuri varasto sitoo pääomaa, kun taas liian pieni varasto voi estää yritystä vastaamasta kysyntään.
Yrityksen on tärkeää ymmärtää varastonsa kiertonopeus ja seurata sen arvoa suhteessa yrityksen myyntiin ja kassavirtaan. Tehokkaat varastonhallintaprosessit ja -järjestelmät auttavat hillitsemään varastonpitokustannuksia, ja siten ne voivat vapauttaa pääomaa muuhun käyttöön. Tässä voidaan käyttää apuna erilaisia automaattisia varaston seuranta- ja hallintajärjestelmiä sekä erillisiä ennustemalleja.
Teknologian merkitys
Nykypäivänä teknologian hyödyntämisestä kassavirran hallinnassa on tullut hyvinkin suotavaa. Tarjolla on erilaisia digitaalisia työkaluja ja järjestelmiä, kuten automaattisia laskutus- ja maksujärjestelmiä. Monet ohjelmistot tarjoavat myös reaaliaikaista raportointia sekä erilaisia ennustemalleja. Tämä ovat omiaan tehostamaan prosessien automatisointia ja siten kassavirran hallintaa.
Markkinoiden epävakaus ja rahoitusriskit
Viimeisen vuoden aikana tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta harmittelua nousseesta korkotasosta tai korkeasta inflaatiosta. Markkinoiden yleinen epävarmuus näkyy yrityksen toiminnassa niin kohonneina kustannuksina kuin esimerkiksi sijoitusten arvonalennuksina. Ulkomaankauppaa käyvillä yrityksillä myös valuuttakurssiriskit voivat vaikuttaa merkittävästi yrityksen kassavirtaan.
Näin taloudellisesti haastavina aikoina yritykset joutuvat tarkoin miettimään investointiratkaisujaan sekä lainatarpeitaan. Osalle yrityksistä selviytyminen voi tarkoittaa erilaisia yritysjärjestelyjä.
Kassavirran hallinnan optimointi on monimutkainen, mutta välttämätön osa yhä useamman yrityksen viikoittaista tai jopa päivittäistä toimintaa. Ennakoimalla, seuraamalla, ja hallitsemalla kassavirtaa yritys voi suunnistaa taloudellisten haasteiden läpi ja hyödyntää mahdollisuudet parhaan kykynsä mukaan. Kassavirran hallinnan optimoinnissa onnistuminen vaatii huolellista suunnittelua, tehokkaita järjestelmiä, sekä jatkuvaa seurantaa.
Tutustu myös artikkeliimme tehokkaan tuloksen avaintekijöistä täältä.
Herättikö asia kiinnostuksesi? Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse, tai sovi tapaamisesta. Talous- ja palkkahallinnon asiantuntijamme Imatralla palvelevat kaikenkokoisia yrityksiä niin Etelä-Karjalan alueella kuin koko Suomen laajuisestikin.
Laura Matikainen, KLT. Palvelupäällikkö, Relion Oy. Puh. 010 281 8482. Sähköposti: laura.matikainen@relion.fi
Viimeksi päivitetty 30.05.2024.