Tarkastus- ja muistilista yleisen arvonlisäverokannan muutoksesta

Uusi yleinen arvonlisäverokanta on 25,5 % alkaen 1.9.2024.

Helppoa. Vai ei?

Verokantamuutoksen voimaantulossa sovelletaan pääsääntöisesti suoriteperustetta. Toisin sanoen, sovellettavan verokannan kannalta ratkaisevaa on tavaran toimittamis- tai palvelun suorittamishetki. Elokuun viimeisenä päivänä toimitetun tavaran tai palvelun arvonlisäverokanta on 24 %. Syyskuun ensimmäisenä päivänä toimitetun tavaran tai palvelun arvonlisäverokanta on 25,5 %.

Yksinkertaista? Tähänkin pääsääntöön on kuitenkin poikkeuksia.

Lyhyenä yhteenvetona:

  • Ennakkomaksetuissa tilauksissa noudatetaan maksuhetken mukaista verokantaa, vaikka tuotteet ja/tai palvelut toimitetaan myöhemmin.
  • Muissa kuin ennakkomaksetuissa tilauksissa tuotteen tai palvelun toimituspäivä määrittelee käytettävän verokannan.
  • Palautuksissa ja oikaisuerissä tulee käyttää alkuperäisen tapahtuman mukaista verokantaa.
  • Toistuvassa laskutuksessa käytettävä verokanta määräytyy laskutettavan kauden päättymispäivän perusteella.

Alla tarkastelemme vielä tarkemmin, osittain esimerkkien avulla, erilaisia tilanteita oikean arvonlisäverokannan soveltamiseen liittyen:

Suoriteperuste ja ennakkomaksuja koskeva poikkeus

Ennakkomaksujen osalta soveltuvan verokannan suhteen ratkaisevaa on ennakkomaksun kertyminen (vastaanottaminen).
Esimerkki: Tavara saapuu asiakkaalle syyskuussa. Jos asiakas kuitenkin maksaa laskun ja maksu kertyy myyjälle jo elokuussa, kyseessä on ennakkomaksu, jolloin verokanta on ennakkomaksun kertymishetken mukainen 24 prosenttia.

Tavaran kuljetus asiakkaan vastuulla

Huomattavaa on, että vaikka asiakas saisikin tavaran vasta syyskuussa, ja tavaralasku myös maksetaan vasta syyskuussa, saattaa myyntiin silti soveltua elokuinen 24 prosentin arvonlisäverokanta. Tämä on tilanne silloin, kun tavara on ostettu elokuussa, ja tavaran kuljetus on asiakkaan vastuulla. Toisin sanoen, vaikka tavara saapuisikin perille vasta syyskuussa, niin jos tavara on luovutettu asiakkaalle tai tämän toimeksiannosta tavaran kuljettavalle kuljetusliikkeelle elokuun puolella, sovelletaan myyntiin 24 prosentin verokantaa.

Mikäli kuljetus kuitenkin on myyjän vastuulla, on ratkaisevaa se hetki, milloin asiakas saa tavaran haltuunsa.

Luovutettavan työsuorituksen = palvelun suorittamisen ajankohta

Työsuoritukset (esim. suutari, ompelimo, erilliset ei-asiakkaan kotona tapahtuvat korjauspalvelut ym.) ovat palveluita, jotka usein valmistuvat ennen niiden luovutusta asiakkaalle. Työsuorituksen valmistumisesta voi siis kestää useampikin päivä siihen, kunnes asiakas noutaa valmiin palvelun/työsuorituksen. Mikä tällaisessa tapauksessa on sovellettava verokanta?

Keskeneräisten palvelujen ei pääsääntöisesti voida katsoa olevan ostajan käytössä. Näin ollen, jos asiakas noutaa 1.9.2024 elokuun puolella valmistuneen korjauspalvelun tuloksen, katsotaan palvelu luovutetuksi vasta syyskuussa. Näin ollen palvelun verokanta on 25,5 prosenttia, vaikka itse työ tekijänsä osalta onkin valmistunut jo elokuussa.

Osamaksut

Jos palvelu on kokonaisuudessaan luovutettu asiakkaalle elokuun puolella tai tavara toimitettu asiakkaalle elokuussa, ei ole merkitystä sillä, sillä, milloin asiakasta veloitetaan ja milloin tämä maksaa tavarasta/palvelusta. Suoritus voi olla yhdessä tai useammassa osassa.

Myöhässä maksetut ennakkomaksut

Entäpä jos asiakkaalle olikin annettu elokuun eräpäivällä oleva, 24 prosentin mukainen ennakkolasku, ja asiakas maksaakin sen vasta syyskuussa? Ennakkolaskun päiväyksellä tai eräpäivällä ei ole merkitystä; ainoa merkityksellinen asia on, milloin myyjä saa tavarasta/palvelusta suorituksen.

Näin ollen, jos myyjä on velvollinen antamaan ostajalle arvonlisäverosäännösten mukaisen laskun, eli kyseessä on esimerkiksi myynti toiselle elinkeinonharjoittajalle, myyjän tulee antaa ostajalle uusi, oikean verokannan mukainen lasku.

Ennakkomaksun kertymishetkeen liittyvästä epävarmuudesta johtuen voisikin olla suositeltavaa, että myyjät mahdollisuuksien mukaan välttävät elo-syyskuun vaihteeseen ajoittuvaa ennakkolaskutusta.

Ennen syyskuun eräpäivää elokuussa maksetut syyskuun suoriteperusteiset tavaratoimitukset ja palvelut

Käsissämme voi myös olla tilanne, jossa lasku on syyskuisen toimituksen vuoksi jo etukäteen tehty elokuussa, mutta niin, että lasku on tehty suoriteperusteisesti 25,5 prosentin arvonlisäverokannalla, ja sillä on myöskin syyskuun eräpäivä. Mutta entäpä jos asiakas maksaakin ko. laskun jo elokuussa?

Tällöin kyseessä on jo aiemmin käsitelty ennakkomaksutilanne. Soveltuva verokanta on täten 24 prosenttia. Jos myyjä on velvollinen antamaan arvonlisäverosäännösten mukaisen laskun, tulee ostajalle antaa uusi, oikean verokannan mukainen lasku.

Rakennusurakoiden laskutus

Rakennusurakat ovat usein luonteeltaan pitkiä työmaita. Kuinka arvonlisävero määräytyy tällaisissa tilanteissa?

Pääsääntöisesti urakkaluonteinen palvelu katsotaan suoritetuksi, kun ostaja on hyväksynyt kyseisen suorituksen, esim. vastaanottotarkastuksen jälkeen. Mikäli urakka siis valmistuu syyskuun puolella, kohdistuu koko urakkaan 25,5 prosentin verokanta.

Tältäkin osin on kuitenkin huomioitava ennakkomaksuja koskeva poikkeus. Mikäli rakennusurakkaan on sovellettu esim. valmistusasteen mukaista laskusta, ei tuleva lainmuutos muuta jo saatujen ennakkomaksujen verokantaa. Näin ollen ennen uuden verokannan voimaantuloa kertyneisiin ennakkomaksuihin sovelletaan edelleen 24 prosentin verokantaa, vaikka urakka valmistuisi vasta myöhemmin.

Valmistusasteen mukaisessa laskutuksessa maksuerien laskutusajankohdalla ei ole merkitystä eli esimerkiksi 30.8. veloitettavaan maksuerään sovelletaan 24 prosentin verokantaa vain, jos maksu kertyy myyjälle viimeistään 31.8. Muussa tapauksessa verokanta on 25,5 prosenttia.

Tuntiperusteinen urakkalaskutus

Rakennusalalla monet laskutukset ovat tuntiperusteisia, ja ne voidaan laskuttaa kerrallaan pidemmältä ajalta. Esim. kaksiviikkoislaskutuksessa voi käydä niin, että asiakkaalle laitetaan tuntitöistä lasku ajalta 26.08.2024 – 08.09.2024. Kuinka laskutuksen arvonlisäverokanta tällöin määräytyy?

Laskutuksen perusteena on töiden suoritusajankohta. Elokuussa 2024 tai ennen sitä tehtyjen töiden verokanta on tällöin 24 prosenttia, ja syyskuussa tehtyjen töiden verokanta 25,5 prosenttia. Elo-syyskuun vaihteessa samalla laskulla saattaa siis olla sekä 24 että 25,5 verokannan laskutusta.

Jatkuvaluonteiset palvelut ja jatkuvana suorituksena myytävät tavarat ja palvelut

Kuukausitasolla veloitettavien jatkuvaluonteisten palvelujen ajallinen kohdistus tehdään suoriteperusteisesti, joten elokuulle kohdistettavat palvelut veloitetaan 24 prosentin verokannalla, vaikka niistä veloitettaisiinkin vasta myöhemmin.

On kuitenkin tärkeää huomata, että jatkuvana suorituksena myyty tavara tai palvelu katsotaan toimitetuksi tai suoritetuksi kunkin suoritukseen liittyvän tilitysjakson päättyessä. Myynti kohdistetaan kyseisen tilitysjakson viimeiselle kuukaudelle ja koko tilitysjakson osalta sovellettava verokanta määräytyy kyseisen ajankohdan mukaan.

Myös jatkuvana suorituksena tapahtuvien myyntien osalta on kuitenkin huomioitava ennakkomaksuja koskeva poikkeus.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli vuokrajakso on 7/2024 – 9/2024, ja se on laskutettu ja maksettu (osittain) ennakkoon viimeistään elokuun aikana, sovelletaan koko laskuun 24 prosentin veroa, siis myös syyskuun osuuteen. Mikäli taas 7/2024 – 9/2024 laskujakso laskutetaan vasta syyskuussa, sovelletaan myös heinä- ja elokuun vuokriin 25,5 prosentin verokantaa.

Huom! Jatkuvana suorituksena myytäviä tavaroita ja palveluja koskevaa säännöstä sovelletaan riippumatta tilitysjakson pituudesta. Esimerkiksi myytäessä palvelua jatkuvana suorituksena siten, että tilitysjaksona on 2.7.–1.9., palvelu katsotaan suoritetuksi tilitysjakson päättyessä eli jakson osalta syyskuussa. Näin ollen arvonlisäverokanta on 25,5 %.

Oikaisuerät

Oikaisuerien osalta sovellettava verokanta määräytyy suoriteperusteen mukaisesti. Alennuksiin, luottotappioihin ja muihin oikaisueriin sovelletaan näin ollen sitä verokantaa, joka oli voimassa, kun kyseessä oleva tavara alun perin toimitettiin tai palvelu suoritettiin.

Onko maksuperusteisten toimijoidenkin sovellettava suoriteperustetta?

Kyllä. Verokannan korotusta koskeva hallituksen esitys ei sisällä maksuperusteista ei myöskään laskuperusteista arvonlisäveroa koskevia poikkeuksia. Veron suorittamisvelvollisuus ei määritä sitä, mille verokaudelle arvonlisävero ilmoitetaan. Ennakkomaksuja lukuun ottamatta verokanta määritellään suoriteperusteen mukaisesti silloinkin, kun veron ilmoittaminen tapahtuu maksuperusteisesti.

Lahjakortit

Lahjakorttien osalta soveltuvan verokannan määrittely riippuu siitä, onko kyseessä niin sanottu yksikäyttö- vai monikäyttöarvoseteli.

Yksikäyttöarvosetelillä voidaan ostaa vain yhtä, määrättyä tuotetta tai palvelua. Siitä maksetut vastikkeet rinnastetaan siten ennakkomaksuihin, joten soveltuva verokanta määräytyy ennakkomaksun eli lahjakortista saadun vastikkeen kertymisajankohdan perusteella.

Monikäyttöarvosetelillä taas voidaan hankkia eri verokannan alaisia tavaroita tai palveluja. Tavaroiden tai palvelujen myynti verotetaan vasta, kun ne tosiasiallisesti toimitetaan tai suoritetaan. Näin ollen soveltuva verokanta määräytyy vasta tavaran luovutus- tai palvelun suoritusajankohdan perusteella.

Voiko arvonlisäveron korotuksen lisätä asiakashintaan?

Vastaus tähän ei tule lakimuutoksesta, vaan asiakkaan kanssa tehdystä sopimuksesta. Yritysasiakkaiden kesken tilanne ei yleensä ole ongelmallinen, sillä usein sopimukset tehdään arvonlisäverottomasta hinnasta ja hintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.

Kuluttaja-asiakkaiden osalta tilanne voi olla hankalampi. Mikäli asiakkaan kanssa on tehty sopimus, asiakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus vedota tehtyyn sopimukseen ja sovittuun bruttohintaan. Olemassa olevien, sitovien kuluttaja-asiakassopimusten osalta voi siis herkemmin syntyä tilanteita, joissa yritys joutuu itse ns. ottamaan takkiin arvonlisäveron korotuksen.

Vuosihyvitykset

Mikäli yritys myöntää vuosi- tai muita hyvityksiä koko kalenterivuodelta, tulee nämä käsitellä suoriteperusteisesti. Näin ollen vuosihyvitys sisältää sekä 24 prosentin että 25,5 prosentin mukaisia hyvityksiä. Vuosihyvitys 1-8/2024 osalta on 24 prosentilla ja 9-12/2024 osalta 25,5 prosentilla.

 

Katso myös:

Ajankohtaiset arvonlisäveroasiat

Muutoksia pienyritysten verotukseen: ALV-huojennuksen poisto ja muita verouutisia

 

 


Herättikö asia kiinnostuksesi? Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse, tai sovi tapaamisesta. Talous- ja palkkahallinnon asiantuntijamme Imatralla palvelevat kaikenkokoisia yrityksiä niin Etelä-Karjalan alueella kuin koko Suomen laajuisestikin.

OTA YHTEYTTÄ

Laura Matikainen, KLT. Palvelupäällikkö, Relion Oy. Puh. 010 281 8482. Sähköposti: laura.matikainen@relion.fi

 

Viimeksi päivitetty 13.08.2024.