Millaista on olla Relionin asiakas?
Millaista on olla Relionin asiakas?
Relionilta Torppari Yhtiöiden Tuomas Rautio saa vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä ja voi rauhassa keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen.
“Sellaista kävelevää tietopankkia ja kumppania, mitä Relionin kautta olen saanut, olen kaivannut ja etsinyt pitkään. Kun kysyn jotain, saan täsmällisen tiedon riskeistä ja mahdollisuuksista ja asiantuntevat neuvot siihen, miten asiat kannattaa hoitaa. Esimerkiksi taitava verosuunnittelu on yritykselle todella tärkeä asia.”
Tuomas Rautio, toimitusjohtaja, Torppari Yhtiöt Oy
Tilitoimisto, jonka kanssa on varaa kasvaa vauhdilla.
Se tykätty tilitoimisto! Yksi ilahtuu digistä ja integraatioista, toinen ulkoistamisen huolettomuudesta. Yhdistävä tekijä on, että meille vaihdetaan ja meille jäädään.
LK-Service
LK-Service Haimme Relionilta apua kaikkiin taloushallintoon ja palkanlaskentaan liittyviin...
